PTT julkaisi mielenkiintoisen tutkimuksen suomalaisten asumispreferensseistä 4.6.2019. Raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä. Oheisen linkin kautta löytyy myös tieto julkisuuteen nostetuista keskeisistä tuloksista. En kuitenkaan malta olla kirjoittamatta raportista vielä hieman enemmän, etenkin kun nyt satuin vilkaisemaan myös tuoretta hallitusohjelmaa. Aivan kuten Juha Kostiainen blogissaan esiin nostikin, huolestuttavaa tutkimuksessa oli se, että lähiöt koettiin asuinalueista vähiten kiinnostaviksi. Ilmeisesti huoli lähiöiden kehityksestä oli kantautunut hallitusohjelman laatijoille saakka, sillä tuoreeseen hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”Kaupunkipolitiikassa korostuvat segregaation ehkäiseminen ja lähioiden kehittäminen”.
Hallitusohjelman tavoitteita vastaan on kiinnostavaa huomata, että PTT:n asumispreferenssitutkimuksen mukaan suuri osa suomalaisista ei asu siten kuin haluaisi. Asunnon vaihtoa seuraavan 5 vuoden aikana suunnittelee vuokralla asujista, alle 40-vuotiaista henkilöistä 93,2%. Jos pari oli lapseton, luku oli jopa 96,7%. Näin valtavia muuttohalukkuuslukuja pois omasta asunnosta ei voi selittää edes vastaajien ”nuorempaan” elämänvaiheeseen kuuluvat opiskelu- ja työpaikan vaihdokset.
Merkittävimpiä syitä haluun vaihtaa asuntoa olivat asunnon koko, asumiskustannukset, työ- ja koulumatkojen sujuvuus, asunnon hallintamuoto sekä talotyyppi. Melkein puolelle alle 40-vuotiaista asunnon koko oli keskeinen syy haluun vaihtaa asuntoa. Tieto voi laittaa mietityttämään rakennuttajia, jotka ovat hehkuttaneet pienten asuntojen soveltavuutta etenkin nuoremmalle väestölle. Toinen yleinen käsitys on se, että nuoremmat haluavat asua vuokralla ”elämisen vapauden, sitoutumattomuuden” tmv. ideologian johdosta. PTT:n tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan ole. Asunnon hallintamuodon muuttaminen omistusasumiseen oli yksi tärkeimmistä muuttohalun syistä nuoremmilla vastaajilla. Omistusasumisessa haluttiin myös pysyä; tutkimukseen osallistuneista alle 40-vuotiaista vain 29,3% asui omistusasunnossa, mutta heistä 54,1% piti todennäköisenä, että seuraavakin asunto on omistusasunto. Siis tästä ”häilyvästä” ja ”liikkuvasta” elämänvaiheesta huolimatta. Omistusasunnoissa olevista kaikista vastaajista yli 81% oli vaihtamassa toiseen omistusasuntoon.
Eivät nuoret tyhmiä ole. Omistusasuminen on Suomessa yksi keskeisimmistä keinoista kartuttaa henkilökohtaista varallisuutta. Mutta onko Suomessa enää tähän mahdollisuutta edes normaalilla työssäkäyvällä? Pankkien lainahanat ovat menneet kiinni jo ajat sitten ja yhä useampi kärvistelee vuokra-asunnossa, jonka vuokranmaksun jälkeen jää hädintuskin rahaa ruokaan. Asunnon keskiarvovuokra oli muuten vastaajilla 741 euroa kuussa. Se on paljon lähihoitajan 1800 euron palkasta. Ei liene myöskään yllätys, että vuokralla-asujat asuivat myös reilusti pienemmissä asunnoissa kuin omistusasujat.
PTT:n tutkimuksen pihvi ja toivo tulevaisuuteen on kuitenkin seuraava: Muissa kuin omistus- ja vuokra-asunnoissa asujista asuvista peräti 41,3% ajattelee myös seuraavan asunnon hallintamuodoksi muun kuin omistus- tai vuokra-asumisen. Kaikista vastaajista näin ajatteli 13,1%. Tutkijat päättelivät, että ”prosentti-osuudet ovat melko korkeita ja kertovat siitä, että erilaisille ja uusille asunnon hallintamuodoille on tarvetta. Etenkin suurissa kaupungeissa on kysyntää asunnoille, joiden hallintamuoto sijoittuu omistamisen ja vuokraamisen väliin”.
Hallitusohjelma antaa pientä toivoa monimuotoisemmalle asumiselle, myös omistamisen suhteen. Asuntopolitiikasta laaditaan kokonaisvaltainen ja tavoitteellinen kahdeksan vuoden kehittämisohjelma. Ohjelma tulisi antaa selontekona eduskunnalle vuoden 2020 loppuun mennessä. Hallitusohjelman mukaan asuntopolitiikan tavoitteena on monipuolisen asuntotarjonnan lisääminen kasvavilla alueilla. Hallitusohjelmasta löytyvät tavoitteet myös yhteisöllisen asumisen edistämisestä ja ryhmä- ja osuuskuntarakentamisen tukemisesta ja edistämisestä. Hallitus lupaa valmistella osuuskunta-asumisen lainsäädännön. Ja sitten hyviä uutisia myös nuorille, omistusasuntoon halajaville; hallitusohjelmaan on myös kirjattu, että selvitetään valtion mahdollisuudet edistää kohtuuhintaista omistusasumista, esimerkiksi aravalainoituksen kautta.
Ei niin kauan aikaa sitten (eihän?), 80-luvulla aravalainat olivat ainut keino monille vähävaraisille työläisperheille päästä kiinni omistusasuntoon ja kartuttaa omaisuutta. Siitä hyvästä minulla ja meillä monilla muilla on ollut muksuna kiinnittymisen mahdollisuus yhteen paikkaan ja sosiaaliseen lähiympäristöön -siihen tuttuun ja turvalliseen omaan kotiin. Vaikka se koti olikin jonkun säännön vuoksi oranssi. Toivotaan, että aravalainoituksen mahdollisuus omistusasumiseen ei jää vain selvityksen asteelle.
