Geopolitiikkaa kuntarajoilla – Mitä TEM:n uusi raportti tarkoittaa seudulliselle elinkeinokehittämiselle?
Viime vuonna MAL-verkostossa tartuttiin kysymykseen, miksi ylikunnallisten elinkeinoalueiden kehittäminen kuntien raja-alueilla kangertelee, vaikka suurten teollisuustonttien kysyntä kaupunkiseuduilla on ollut viime vuosina kasvussa. Haastatteluissa nousi esiin nippu haasteita – seuduilta puuttuu yhteinäinen tahtotila alueiden kehittämisestä, prossesit eivät toimi yhdessä ja toteutuskyky ei riitä kaikissa kunnissa. Strateginen elinkeinoyhteistyö on kaupunkiseuduilla usein se puuttuva palikka kuntien välisessä yhteistyössä.
Nyt työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut raportin Uusi geopoliittinen talous ja Suomen aluekehitys (TEM 2026:12), jossa professorit Moisio, Eloranta, Lundan ja Sotarauta tarkastelevat sitä, miten geopoliittinen murros muuttaa Suomen aluekehityksen perusteita – ja miksi kaupunkiseutujen on reagoitava.
Alla kolme keskeistä havaintoa TEM:n raportista.
1. Investointien luonne muuttuu – ja kunnat kilpailevat väärällä tasolla
TEM:n raportti kuvaa, miten uuden geopoliittisen talouden aikakaudella Suomeen suuntautuvat investoinnit muuttavat luonnettaan. Perinteisten yritysten rinnalle nousevat vihreän siirtymän investoinnit datakeskukset, puolustusteollisuuden hankkeet ja strategisten raaka-aineiden hyödyntäminen. Näille investoinneille on yhteistä kolme piirrettä: ne ovat suuria, ne vaativat laajoja maa-alueita ja infrastruktuuria, ja niiden sijoittumislogiikka ei noudata perinteisiä kuntarajoja.
Samaan aikaan MAL-verkoston elinkeinoalueselvityksessä tunnistettiin, että juuri suurten teollisuus- ja logistiikka-alueiden kehittäminen kuntien raja-alueilla on erityisen haastavaa. Keskuskaupunki tekee liikenneinfrastruktuurin investoinnit, mutta verotulot ja työpaikat voivat valua naapurikuntaan. Maaomistuksen hajanaisuus hidastaa riittävän isojen tonttien muodostamista, ja lunastusprosessit ovat pitkäkestoisia suhteessa nopeasti liikkuviin investointipäätöksiin.
Ydinhaaste on tämä: Kun kansainväliset sijoittajat ja EU:n teollisuuspoliittiset rahoitusinstrumentit etsivät kohteita, ne etsivät toimivia aluekokonaisuuksia. Jos kaupunkiseutu ei kykene tarjoamaan elinkeinoalueita, investointi menee muualle. Kyse ei ole enää vain naapurikuntien välisestä kilpailusta vaan siitä, näkyykö Suomen kaupunkiseutu eurooppalaisella investointikartalla.
2. Alueellinen teollisuuspolitiikka tarvitsee seudullisen käyttöliittymän
TEM:n raportin ehkä merkittävin anti kaupunkiseutujen näkökulmasta on alueellisen teollisuuspolitiikan idean avaaminen. Raportti hahmottelee kolme muotoa: alueelliset teollisuuspoliittiset strategiat, erityistalousalueet ja geotalouden noodit. Kaikki kolme edellyttävät ylikunnallista toimijuutta.
Alueelliset teollisuuspoliittiset strategiat perustuvat raportin mukaan moniääniseen valmisteluun, jossa kunnilla, maakuntien liitoilla, kauppakamareilla, kehitysyhtiöillä, yrityksillä ja korkeakouluilla on keskeinen rooli. Raportti nostaa esille myös uudet elinvoimakeskukset mahdollisena koordinoijana.
Seudullinen strategiatyö vaatii toimivia yhteistyörakenteita, jaettua tilannekuvaa ja kykyä sopia kustannusten ja hyötyjen jaosta. MAL-verkoston hankkeessa tunnistettiin, että juuri tämä sopimisen infrastruktuuri puuttuu. Kustannus-hyötyjako on haastattelujen mukaan ”tulenarka neuvotteluaihe”, juridisen kehyksen rajat ovat epäselvät, ja oikeudenmukaisen mallin löytäminen vaatii laskentaa, jota ei useinkaan ole tehty. Kuitenkin TEM:n raportin viesti on selvä: ilman toimivaa seudullista alustaa alueellinen teollisuuspolitiikka jää ilmaan. Strategioita tulee panna käytäntöön kuntien yhteistyönä konkreettisissa aluekehityshankkeissa.
Kiinnostava on raportin huomio siitä, että alueellisissa teollisuuspoliittisissa strategioissa tulisi esittää realistinen suunnitelma rahoituksesta. Ehdotus tulevan EU-rahoituskehyksen 2028–2034 kumppanuusrahastosta edellyttäisi kansallista ja alueellista kumppanuussuunnitelmaa, ja rahoitus on tulosperusteista, ei kustannusperusteista. Tämä tarkoittaa, että ne seudut, joilla on konkreettisia, toteutuskelpoisia suunnitelmia ja niihin liittyvä yhteistyörakenne, ovat etulyöntiasemassa.
3. Tampereen tapaus näyttää suunnan – portfoliojohtaminen korvaa yksittäiset hankkeet
TEM:n raportin tapaustutkimus Tampereen puolijohdeteollisuudesta tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, miten geotalouden noodi rakentuu. Tampereen nousu Suomen puolijohdepolitiikan ytimeen ei perustu yhteen läpimurtohankkeeseen, vaan vuosikymmenten tutkimusperustalle rakennettuun kehitysportfolioon, jossa yliopisto, kaupunki, elinkeinoyhtiö, kansalliset rahoittajat ja EU-ohjelmat toimivat koherenttina kokonaisuutena.
Raportissa nostettiin perinteisemmän ekosysteemi tai klusterikehittämisen tilalle portfoliojohtamisen käsitettä. Se ei viittaa kokoelmaan hankkeita, vaan rakennettuun kehityskulkuun, jota suunnataan portfolion avulla. Yksittäisten hankkeiden sijaan tarvitaan strategisesti asemoituja kokonaisuuksia,
Tämä resonoi suoraan MAL-verkoston työn kanssa. Elinkeinoalueiden ylikunnallinen kehittäminen on juuri sellainen yhteistyön muoto, jossa yksittäiset tonttikaupat ja infrahakkeet pitäisi koota suuremmaksi strategiseksi kokonaisuudeksi. Puolijohde-esimerkissä korostuu se, miten eri tasot – EU, valtio, seutu, yliopisto, yritykset – toimivat yhdessä. MAL-verkoston elinkeinoaluetyössä vastaava monitasoisuus toteutuu pienemmässä mittakaavassa: valtio investoi väyliin, kunta kaavoittaa, naapurikunta omistaa maata, kehitysyhtiö myy tontteja, yritykset rakentaa tuotantolaitoksia. Jos työtä ei koordinoida on riskinä, että
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
TEM:n raportti ja MAL-verkoston selvitys osoittavat yhdessä kolmeen konkreettiseen kehittämiskohteeseen:
Seudulliset elinkeinostrategiat tarvitsevat teollisuuspoliittisen ulottuvuuden. Nykyiset maakuntaohjelmat tunnistavat älykkään erikoistumisen painopisteitä, mutta varsinaista teollisuuspoliittista osaa niissä ei useinkaan ole. MAL-seutujen kannattaa pohtia, miten seudullinen strategiatyö kytketään tulevan EU-ohjelmakauden kumppanuusrahastoon ja miten strategioihin sisällytetään realistinen rahoitussuunnitelma.
Toiseksi kustannus-hyötyjaon mallit on ratkaistava nyt, ennen kuin investointipaineet kasvavat. Vihreän siirtymän, puolustusteollisuuden ja datatalouden investoinnit eivät odota. Jos seudullista sopimiskulttuuria ja laskentamallia ei ole, investointi sijoittuu sinne, missä prosessi on selkein – oli se sitten toisella seudulla tai toisessa maassa.
Kolmanneksi kaupunkiseutujen tulee rakentaa investointivalmiutta ylikunnallisesti. Tämä tarkoittaa valmiiksi kaavoitettuja ja infrastruktuurilla varustettuja aluekokonaisuuksia. Erityisesti sähköverkkojen sijaintiin ja saatavuuteen nousevat selvityskysymykset ovat korostuneet viime aikoina.
Lopuksi
Geopoliittinen murros ei ole abstrakti ilmiö, joka koskee vain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se muuttaa sitä, millaisia investointeja Suomeen tulee, mihin ne sijoittuvat ja millä ehdoilla. MAL-verkoston jäsenseudut ovat tässä avainasemassa: juuri kaupunkiseutujen kyky toimia yhtenäisinä, strategisesti fokusoituneina kokonaisuuksina ratkaisee sen, hyötyvätkö ne muutoksesta.
Viime vuoden elinkeinoaluehankkeemme osoitti, että seudullisen elinkeinoyhteistyön esteet ovat ennen kaikkea käytännöllisiä. TEM:n tuore raportti puolestaan osoittaa, miksi noiden esteiden ratkaisemisella on nyt kiire.
Kirjoitus perustuu MAL-verkoston vuoden 2025 hankkeeseen ”Elinkeinoalueiden ylikunnallinen kehittäminen kuntien raja-alueilla” sekä työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuun ”Uusi geopoliittinen talous ja Suomen aluekehitys” (TEM 2026:12). TEM:n raportin voi lukea kokonaisuudessaan osoitteesta täältä.